Archive for December, 2008

23rd Dec 2008

Soijarouhepasteijat

Kiehauta vettä ja kaada haluamasi määrä soijarouhetta kippoon. Kaada kuuma vesi soijarouheen päälle ja nakkaa perään kasvisliemikuutio, sekoita. Lisää vähän soijakastiketta, mutta varo ettei tuu soosista liian suolaista. Pilko reilusti valkosipulia (ainakin 4 kynttä) silpuksi ja nakkaa öljyn kanssa pannulle. Lisää turvonnut rouhe perään ja mausta oman halun mukaan. Itse käytän mm. juustokuminaa, cayennepippuria, basilikaa, paprikajauhetta, currya ja tietty mustapippurirouhetta. Liikaa vettä tai muutakaan nestettä ei tietenkään kannata rouheeseen lisätä, ettei pasteijat valu saumoistaan.

Ota voitaikinalevy ja leikkaa se puoliksi. Varovasti asettele pari lusikallista soosia levyn nurkalle ja taita kolmioksi, painele reunat huolella kiinni. Toista niin kauan kuin voitaikinaa riittää tai pasteijahammasta kolottaa. Voitele munalla. Paista 225 asteessa niin kauan että näyttää hyvältä, eli siis sopivan kullanväriseltä. A vot - meikän jokajouluinen perinneherkku kaikessa yksinkertaisuudessaan on valmis.

Posted in Yleinen | No Comments »

05th Dec 2008

CD ja Välimäki, osa 2

Testattiin Hans Välimäen kirjaa tuossa vajaa viikko sitten, viime lauantaina. Tulos oli erittäin makoisa, vaikka jotakin olikin vinossa. Sitruunaleivonnaisen ollessa uunissa meinasi olla ilmassa vienoa paniikkia, joka hälveni tuotoksen maistamisen jälkeen. Ulkonäkö ei kuitenkaan ollut reseptin mukainen, sillä kirjassa olivat kahden eri sitruunapiiraan kuvat vaihtaneet paikkaa keskenään.

Ohessa kuvat, laitan erinomaisen reseptin tulemaan perästäpäin, kunhan saan kirjan hankittua :)

Tässä oikea resepti, kuva tuotti ongelmia:

Sitruunatorttu (oikea resepti, väärä kuva)

Ja sitten oikea kuva väärän reseptin kanssa:

Amerikkalainen sitruunapiiras (väärä resepti, oikea kuva)

Kuvat kännykkälaatua, oikea kamerakin on jo melkein hankittu!

Posted in Yleinen | 1 Comment »