28th Nov 2008

Chez Dominiquen jalanjäljille

Kävin eilettäin kääntymässä sukua moikkaamassa ja siinä köyhiä ritareita syödessä selailtiin kollektiivisesti Hans Välimäen uusinta kirjaa, joulumarkkinoille suunnattua Välimäkeä. Erinomaisen oloisia ruokia ja annosten esiintuonti oli tooosiii chic. Nättiä, mutta ehkä vähän vieroksuttua.

Välimäki

Naureskeltiin huolellisesti jollekin jälkiruokaohjeelle, jossa ensin paistettiin ohukaisia, sitten kuivattiin ne, jauhettiin, tehtiin toinen ensimmäinen jauhe yhtenä ainesosana taikina ja siitä jotakin levyjä, jotka kuivattiin ja jauhettiin taas ja lopulta kolmanteen taikinaan käytettynä saatiin aikaan lopputuloksessa käytettävä levy. Huh.

Mieleen jäi kuitenkin se, että monessa reseptissä käytettiin vaniljatankoja. Itsellä nyt tulee muutenkin ostettua vaniljasokeria synteettisen vanilliinisokerin sijasta — ero, jonka moni tuttu tuntuu ohittavan, mutta ehkäpä pitäisi tutustua myös alkuperäiseen tuotteeseen. Ostoslistalle lisättäköön myös kokonaiset kanelitangot. Raportoin tästä myöhemmin.
Loppukevennykseksi kelvatkoon köyhien ritareiden ohje, tai ainakin vähän sinne päin.

Köyhähköt ritarit

  • puolikas ranskanleipä tai kuivahtanut pullapitko
  • muutama desilitra maitoa
  • kananmuna
  • vaniljasokeria tai vaniljatanko ja vähän sokeria
  • voita paistamiseen

Vatkaa kananmuna maidon sekaan, lisää vaniljaa maun mukaan. Leiko kuiva leipä tai pulla melko tuhdeiksi siivuiksi ja kostuta molemminpuolin munamaitoseoksessa. Paista pannulla ruskeiksi.

Tarjoa hillon, marjojen, jäätelön, vaniljalla maustetun kermavaahdon, vaniljakastikkeen tai jonkun muun vastaavan kanssa.

Jättämällä sokerin pois kostukeesta saa aikaan myös aamu- tai välipalaksi kelpaavaa suolaista, jonka oheen voi vetäistä vaikka papuja ja pekonia.

Leave a Reply

You must be logged in to post a comment.